Valtio kieltää turpeen polton – äänestäkää pihalle tämä nykyinen sakki Perussuomalaisten Mauri Peltokangas avautuu hallituksen harjoittamasta ilkivallasta ja tuhotöistä suomalaisia elinkeinoja kohtaan nyt, kun hallitus on jo onnistunut tuhoamaan Suomesta monta alaa aivan kokonaan. Elinkeinoministeri Mika Lintilä on valehdellut Mauri Peltokankaalle päin naamaa, että valtio ei ole kieltänyt turpeen polttoa. Kun totuus asiassa on kuitenkin

Tutkintapyyntö Sauli Niinistöstä

Valtion virkamiehet saavat koronarokotevahingosta 4 miljoonan korvauksen Veikko Flink on julkaissut 10.1.2022 videon, jolla hän käsittelee Suomen lakien välille jälleen kerran syntynyttä ristiriitaista tilannetta, kun tavallinen kansa on taas kerran asetettu eriarvoiseen asemaan suhteessa röyhkeään poliittiseen eliittiimme virkamiehineen, jotka sorvaavat näitä laittomuuden lakejaan vain itseään ja omia perheitään hyödyttämään. Ja samaan aikaan he pakottavat vieläpä

Syrjintää työpaikalla

Veikko Flink kertoo tällä videolla, miten eräs henkilö oli poistettu tänään 11.11.2021 työmaalta sen vuoksi, että siellä oli 1-2 tähän kokeelliseen sairaanhoitokokeeseen osallistunutta henkilöä, jotka olivat siitäkin huolimatta sairastuneet tähän yleisessä tiedossa olevaan sairauteen. Veikko kehottaa kaikkia jakamaan tätä videota kaikkialle, koska nyt alkaa olla viimeinen hetki toimia. Toimikaa suomalaiset! Veikko Flink kertoo tällä videolla

Maailmassa on ollut aina paljon pahuutta läpi kaikkien aikojen ja aikakausien. Vain typerät, historiasta ymmärtämättömät ja naiivin sinisilmäiset median propagandalla aivopestyt nykyihmiset uskovat vielä tässä pahassa ajassa valtioiden ja hallitusten hyvyyteen ja hyviin tarkoitusperiin. Syrjintä, josta voidaan myös käyttää täyteen mittaansa kasvaneena nimeä kansanmurha, alkaa aina väestönerottelusta, joka aloitetaan hyvin pienin askelin. Kun syrjinnästä tehdään

Taisteluun Suomen kansa

Veikko Flink julkaisi nyt 12.10.2021 vielä kolmannenkin videon, jolla hän kehottaa edelleen Suomen kansaa taistelemaan tätä koronapassi tyranniaa vastaan perustuslakiimme vetoamalla. Tässä on tiivistettynä Veikon sanomaa tältä videolta: Näyttää siltä, että perjantaina ollaan hyväksymässä tätä terveyspassia eduskunnassa, vaikka perussuomalaiset sitä näennäisesti vastustavatkin. Minä rokottamaton en tuomitse teitä, jotka olette ottaneet rokotteen. Mutta älkää tekään tuomitko

Veikko Flink julkaisi 10.10.2021 päivityksen, jossa hän kertoo nyt tehneensä Suomen hallituksesta rikostutkintapyynnön koskien koronapassia ja lasten oikeuksia. Veikko lukee tällä videolla tekemänsä rikosilmoituksen ja rohkaisee myös kaikkia muitakin lähtemään mukaan tähän haasteeseen, jotta saamme rikosilmoitusten kautta painetta poliisiin. Meidän rokottamattomien, joita on 1,5 miljoonaa, täytyy olla valveutuneita ja oikeasti taistella tämän asian puolesta, että

Veikko Flink kehottaa tällä 9.10.2021 julkaistulla videolla kaikkia rokottamattomia tekemään rikosilmoituksia päättäjistä ja rokotepassista, joka rikkoo räikeästi kaikkia mahdollisia ihmisoikeuksia ja lasten oikeuksia. Nürnbergin säännöstö kieltää yksiselitteisesti käytännössä kaiken sen, mitä tällä hetkellä tehdään. Miten lääkäreiden ja hoitajien omatunto kestää, että kansa viedään tällaiseen kurjimukseen ja ihmisiltä viedään ihmisoikeudet, kun heidät laitetaan kahteen kastiin niin