Valta kuuluu kansalle (VKK) puolueen puheenjohtaja Ano Turtiaisen mikrofoni suljettiin 9.9.2021 eduskunnassa, kun hän oli esittämässä kysymystä ministeri Krista Kiurulle. Kansanedustajat näyttävät harjoittavan toisiaan kohtaan jo työpaikkakiusaamistakin, kun joku rohkenee puhua totuutta kaiken sen valheen ja vääryyden keskellä, mihin ikävä kyllä suurin osa heistä näyttää kotiutuneen. Ano Turtiaisen esittämä kysymys kuuluu näin:: “Viher-fasismista on tullut

Klaus Schwabin WEF on miehittänyt yli puolet Kanadan hallituksesta Tällä videolla Maailman talous foorumin (WEF) pääpahis Klaus Schwab ylpeilee omilla Nuorten globaalien johtajien verkoston (YGL) johtajillaan, jotka Klaus-setä on saanut soluttautumaan menestyksekkäästi eri maiden hallituksiin ympäri maailmaa. Klausin kehuskelun perään nähdään vielä tuore video Kanadan parlamentista, jossa edustajilla alkaa jo herätä kiperiä kysymyksiä tähän käsittämättömän

Video löytyy myös täältä Suomen kansaa ei pakolla rokoteta Eduskunta käsitteli tänään 30.11.2021 tartuntatautilain muuttamista. VKK puolueen puheenjohtaja Ano Turtiainen piti Arkadianmäellä tulikiven ja rikin katkuisen puheenvuoron pimeyden voimien valtaan joutuneille kollegoilleen, jotka matkaavat omalla toiminnallaan kohti sitä Raamatun kuuluisaa tulikivijärveä, jonne koko helvettikin tullaan vielä eräänä tuomion päivänä Jumalan Sanan ilmoituksen mukaisesti upottamaan. Sinne

Ano Turtainen piti 16.6.2021 todella tärkeän puheen eduskunnassa, jossa hän käsitteli mm. koronarokotteista seuranneita lukuisia haittavaikutuksia ja kuolemia sekä sitä, miten Suomen kansaa on tietoisesti johdettu harhaan, minkä seurauksena suomalaiset ovat joutuneet kärsimään valtavia terveydellisiä haittoja. Tätä Anon pitämää puhetta häirittiin eduskunnan toimesta moneen otteeseen ja se katkaistiin jopa kaksi kertaa kesken kaiken, kun mikrofoni

Jeesus sanoi, että hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä sitten tekee? Luoko ja muovaileeko Hän tällä hetkellä asioita? Ei. Ainut asia, mitä Hän tekee, on se, että Hän vain puhuu. Tämä on tärkeää ymmärtää siksi, koska se on merkki voimasta ja auktoriteetista. Sinä tulet vielä hämmästymään sitä, mitä sinä pystyt saamaan