Valtamedia yrittää mustamaalata eri puolilla maailmaa aivan tavallisia omaa elinkeinoaan ja vapauttaan puolustavia maanviljelijöitä ja rekkamiehiä rikollisiksi terroristeiksi, kun he lähtevät kaduille protestoimaan totalitaarista hallitustaan vastaan, joka yrittää tuhota heidän elinkeinon järjettömillä rajoituksillaan sekä kiihkeästi eteenpäin ajamallaan globalistien agendaa mukailevalla ilmastokiimalla. Kun taas totuus tässäkin asiassa on se, että ne kaikkein pahimmat ja korruptoituneimmat oikeat

Koronapiikki – lääketeollisuuden ”dream come true” Uudelleen julkaisemme nyt 2 vuotta takaperin tekstittämämme London Realin jakson, jossa haastatellaan tutkivana journalistina pitkän ja menestyksekkään uran tehnyttä Del Bigtreeta. Kuten sanotaan, kertaus on opintojen äiti, joten välillä on hyvä sukeltaa myös ajassa vähän taaksepäin. Useat rohkeat Del Bigtreen kaltaiset äänet ovat olleet jo pitkään perillä rokotteiden taustalla

Vaxxed II – Rokotettu 2 -elokuva

Uudelleen julkaisemme nyt 2 vuotta takaperin tekstittämämme dokumenttielokuvan Rokotettu 2 – ihmisten kertoma totuus. Tämä elokuva on julkaistu alunperin jo vuonna 2019 eli ajalta ennen tämän nykyisen koronapandemian alkamista. Rokotteisiin on liittynyt todella vakavia haittavaikutuksia kautta aikojen, mutta lääketeollisuus on tietenkin tehnyt kaikkensa niiden peittelemiseksi. Tämän uusimman koronarokote katastrofin seurauksena tullaan varmasti myös tekemään vielä

Valtamedia maalittaa, mustamaalaa ja mainostaa Posi Tv:tä Pahamaineista valtamediaa edustava Helsingin Sanomat ryhtyi 16.5.2022 julkaistussa jutussaan toteuttamaan todella ilkeää maalitusta toista oman alansa toimijaa kohtaan. Suuren kansan suosion saavuttanut Posi Tv joutui nimittäin tämän omia lukijoitaan jatkuvasti menettävän katkeroituneen vanhan dinosauruksen aggressiivisen hyökkäyksen kohteeksi. HS:n otsikko oli kuin suoraan ammattirikollisen kynästä: ”Salaliittoteorioihin keskittyvä ja Kremlin

Aika potkia kaikki WEF-kätyrit pois

YK yrittää kumota länsimaisen demokratian perustuslait MRNA-rokoteteknologian keksijä, tohtori Robert W. Malone vieraili Epoch Timesin ohjelmassa paljastamassa pahamaineisen Klaus Schwabin johtaman Maailman Talousfoorumin agendaa ja suunnitelmia. Tämä Maailman talousfoorumi on ulottanut lonkeronsa kaikkialle ympäri maailmaa aina eri maiden hallituksista suuryritysten johtajiin saakka — unohtamatta tietenkään globaaleja järjestöjä, kuten WHO & YK. Malone kertoo videolla YK:ssa

Hallitus petti kansansa piikeillä

Kansa huijattiin ottamaan kokeellinen geeniterapia injektio Bayer AG:n hallituksen jäsen ja lääkeosaston johtaja Stefan Oelrich viittasi hiljattain mRNA-rokotteisiin tavalla, joka paljasti sitä törkeää petosta, mihin monien maiden hallitukset ovat syyllistyneet valehdeltuaan kansalaisilleen tästä kokeellisesta geeniterapia injektiosta. “Jos olisimme tehneet kyselytutkimuksen 2 vuotta sitten kysyen kansalta: ‘Haluaisitko kokeilla solu- tai geeniterapia injektiota omaan kehoosi?’ 95% ihmistä

Lauantaina 11.12.2021 klo 16-18 kansa kokoontuu Eduskuntatalolle osoittamaan mieltään hallituksen ajamia sote-alan pakkorokotuksia vastaan. Me emme hyväksy minkään ihmis- tai ammattiryhmän pakkorokotuksia. Sote-ala on nyt lähtenyt liikkeelle ja alkanut järjestäytymään oikein toden teolla. Asialle tarvitaan kuitenkin HETI kaikki mahdollinen tuki. Jos me emme nouse yhtenäisenä kansana päättäväisesti vastustamaan tätä yhteen ammattiryhmään nyt kohdistuvaa pakkorokotus uhkaa,

Video löytyy myös täältä Me emme alistu hallitusten tyranniaan Saksalainen MEP Christine Anderson (AfD) vastasi tällä videolla Australian SOS-hätähuutoon osoittamalla täyden tukensa vapaustaistelun puolesta hallitusten harjoittamaa tyranniaa vastaan. “Tässä ei ole kyse “4. aallon murtamisesta”. Tässä on kyse ihmisten murtamisesta. Australia ei tarvitse mitään koronan hävitysstrategiaa. Australia tarvitsee sorron hävitysstrategian. Historiamme aikana toisia tottelevaisuuteen pakottaneet

Robert F. Kennedy Jr. järjesti CHD -järjestönsä kanssa lehdistötilaisuuden 12.11.2021 Sveitsin Bernissä, jossa amerikkalainen talousasiantuntija Catherine Austin Fitts käytti myös puheenvuoron siitä, miten koko länsimainen demokratia uhkaa tulla päätökseensä. Sveitsi toimii nyt sunnuntaina 28.11.2021 viimeisenä toivon kipinänä länsimaiselle demokratialle, kun Sveitsi järjestää kansanäänestyksen, jossa koko kansa saa äänestää uudesta COVID-laista. Käytännössä kyse on siis siitä,

Valheellinen narratiivi murenee

Tälle videolle on koottu erinomaisella tavalla eri asiantuntijoiden näkemyksiä ja sanomisia. Videon kautta välittyy tehokkaasti tärkeä sanoma ja isompi kokonaiskuva tästä kokonaistilanteesta, johon maailman maita ollaan nyt väkisin ajamassa kaiken maailman rajoitusten ja rokotepassien kautta. Australiassa järjestetään tänään 21.8.2021 National Rally for Peace, Freedom & Human Rights -mielenosoitus, joten jaetaan ja tuodaan tietoa ahkerasti esille,